Kriisit voidaan jaotella kehityskriiseihin, elämänkriiseihin ja traumaattisiin kriiseihin.

Kehityskriisit ovat luonnolliseen elämänkulkuun kuuluvia muutoksia ja normaaleja siirtymävaiheita kuten murrosikä, itsenäistyminen, oman perheen perustaminen ja eläkkeelle jääminen. Kehityskriiseihin pystyy valmistautumaan, koska muutos ei tapahdu hetkessä. (Pietikäinen 2017.)

Elämänkriisit ovat muutoksia, joihin liittyy luopumista, menetyksiä sekä surua. Elämänkriisiin liittyy pitkäkestoinen rasitustilanne, jota ei tapahdu kaikille. Elämänkriisejä
voivat olla esimerkiksi läheisen menettäminen, avioero, työttömäksi jääminen, sairastuminen tai työuupumus. Näihin tilanteisiin voi liittyä omaa tulevaisuutta ja kriisin ratkaisuja koskevia vaikeita päätöksiä, jotka ovat kauaskantoisia ja tärkeitä. (Pietikäinen 2017, Palosaari 2008.)

Äkillinen tai traumaattinen kriisi -nimitystä käytetään tapahtumasta, joka on äkillinen, yllätyksellinen ja epätavallisen psyykkisesti voimakas tapahtuma, joka aiheuttaisi voimakasta kärsimystä kenelle tahansa. Tällaisia voivat olla liikenneonnettomuus, tulipalo, odottamaton irtisanominen, yllättävä avioero tai äkillinen vammautuminen. Näihin kriiseihin ei voi valmistua etukäteen. Kriisin äkillisyys merkitsee eri reaktiokulkua ja erilaista palautumista kuin hiljalleen kehittynyt ja odotettu kriisi. Usein ihmiset kuvaavat, että on olemassa elämää ennen tapahtumaa ja tapahtuman jälkeen, mikään ei palaa ennalleen, mutta elämän pitää silti jatkua. (Pietikäinen 2017, Palosaari 2008.)

Äkillisiä kriisejä kutsutaan myös traumatisoiviksi tai traumaattisiksi kriiseiksi. Kaikki tämänkaltaiset kriisit eivät kuitenkaan traumatisoi, siksi äkillinen kriisin käsite kuvaa paremmin näitä kriisejä. (Palosaari 2008.)

Seuraavaksi esitellään lyhyesti tavanomaisia kriisin kulkuun liittyviä vaiheita. Tämä tekee ymmärrettäviksi reaktioita, jotka ilmenevät kriisissä. Kriisin vaiheissa tulee muistaa, että kyseessä on yleinen malli. Jokainen meistä kokee asiat omalla tavallaan, eikä kriisi etene ainoastaan yleisen mallin mukaan. Vaiheiden kestoissa on yksilöllisiä eroja ja ne eivät etene kaavamaisesti, esimerkiksi joku muisto tai ärsyke voi palauttaa tapahtumat ja aiemman kriisin vaiheen mieleen (Palosaari 2008).

Sokkivaihe kuvaa ensimmäisiä rektioita tapahtuneen jälkeen. Se puuduttaa ja etäännyttää tunteita ja auttaa toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Tyypillisiä ajatuksina vaiheen aikana ovat ”ei voi olla totta” ”ei tämä tapahdu meille”. Usein tilaa kuvataan epätodellisena olona tai kerrotaan, että tapahtumia on seurattu kuin filminauhalta. Sokkivaiheen reaktiot ovat usein mekaanisia, puolustusjärjestelmän synnyttämiä. (Palosaari 2008.)

Reaktiovaihe päästää tunteet irti ja antaa mielen avautua sille, mitä on tapahtunut ja millainen merkitys sillä on asianomaisen elämälle. Vaiheeseen kuuluu tunteiden vaihtuminen laidasta laitaan ja myös muisti- ja keskittymisvaikeuksia voi ilmetä. Ajatusten katkeillessa ja asioiden painaminen mieleen on hankalaa. Tyypillisiä ovat myös muistivälähdykset eli flashbackit, joissa muistikuvia ja havaintoja tapahtuneesta palaa mieleen. Takauma antaa mahdollisuuden käsitellä tapahtunutta kivusta huolimatta. Fyysisiä reaktioita ovat esim. vapina, pahoinvointi, kylmä, kuuma ja sydämen tykytys. Nämä oireet voivat hämmentää, koska tulevat ikään kuin myöhässä verrattuna sokkiin. (Palosaari 2008.)

Työstämis- ja käsittelyvaihe on rauhallisempi vaihe, joka antaa tilaa pelkojen läpikäymiseen. Vaihe voi yllättää yksinäisyydellään. Toipuja voi huomata, että muu maailma jatkaa elämää eikä muista enää tapahtunutta, tai olettaa, ettei asia ole mielen päällä aktiivisesti. Monen toipujan kokemus on, että kaikki alkaa vasta tästä. Alussa mieli on sokissa, sen jälkeen taistellaan käytännön asioiden kanssa ja tunteet koettelevat jaksamista. Näiden jälkeen tullaan vaiheeseen, jossa tajutaan tapahtuneen todellinen merkitys. Ominaista vaiheelle on luopuminen ja niiden asioiden hyväksyminen, joita ei voi muuttaa. Tätä voidaan kutsua myös suruksi.  Joskus surun yli halutaan hypätä, jolloin surua torjuessa voi tulla estäneeksi reaktiovaiheen vahvat tunteet. Tällöin tunteet eivät pääse vapautumaan vaan jäävät kiertämään kehää, sitovat voimia ja voivat tulla esiin hankalissa yhteyksissä. (Palosaari 2008.)

Uudelleensuuntautumisvaiheessa kriisistä tulee pikkuhiljaa osa omaa elämäntarinaa. Tapahtuneen kanssa opitaan elämään, eikä se ole mielessä jatkuvasti. Tähän kuuluu myös arvojen uudelleenpohdinta. Monet vaikean kriisin kokeneet kertovat muuttuneensa. He ovat löytäneet itsestään voimavaroja, joita he eivät tienneet olevan olemassakaan. Kriisin seurauksena elämä voi tuntua haavoittuvaisemmalta, mutta aiempaa merkityksellisemmältä. (Mieli ry 2019.)

Kriisireaktioissa on kysymys terveen mielen terveistä reaktioista. Kriisissä aivojen ja kehon toiminta muuttuu. Reaktioiden tarkoitus on suojata yksilöä. Akuutti kriisireaktio ei ole sairaus, kuten eivät ole myöskään voimakkaat jälkitunteet tai myöhempi suru.

Kriisi itsessään sairastuttaa harvoin, mutta luonnolliset reaktiot voivat olla niin voimakkaita, että haittaavat arkea ja aiheuttavat hämmennystä (Palosaari 2008.)

Kriisiin kuuluu paljon tunteita laidasta laitaan, välillä kaikki tunteet ovat päällä yhtäaikaisesti, välillä ei tunnu miltään. Shokki, kieltäminen, turtuneisuus ja epäusko ovat tuntemuksia, joita liitetään menetykseen. Levoton ylivilkkaus on yksi tapa reagoida kriisissä.

Keskittymisvaikeudet, tulevan murehtiminen, yliaktiivinen suunnitteleminen ja tekeminen kaiken aikaa voivat kertoa ylivirittyneisyydestä. Nämä toimivat suojausmekanismeina liian kovaa kipua vastaan. (Pietikäinen 2017.)

Kriisikokemusten yksilöllisyys

Kriisikokemus on yksilöllinen. Kriisin kokeminen vaihtelee eri ihmisillä, esimerkiksi kasvutausta ja elämäntilanne voivat vaikuttaa sisäisen turvallisuuden tunteen kautta siihen, miten voimakkaana kriisit koetaan. Ne voivat myös aktivoida erilaisia muistoja. Toiselle kriisi on uusi, toisella voi olla aiempia vastaavia kokemuksia ja keinoja ratkaista tilanne. Tärkeää on se, miten aiemmat kriisit on kohdattu ja läpikäyty. Aiemmat kokemukset eivät voi auttaa, jos niistä ei ole vielä selvitty. Joskus kriisi on voitu sulkea pois mielestä voimavarojen puutteen vuoksi. Uudessa kriisissä näihin liittyvä tunnelataus saattaa aktivoitua ja tuottaa lisäkärsimystä. (Palosaari 2008.)

Aiempien elämänkokemusten lisäksi sen hetkisen elämän kuormitustekijät vaikuttavat kriisistä selviämiseen. Kuormitustekijöitä ovat esimerkiksi:

• epätyydyttävä parisuhde
• mielekkään tekemisen puute vapaa-ajalla
• univaikeudet
• ongelmat kivun tai fyysisen terveyden kanssa
• jatkuva huolenpito läheisistä
• riippuvuus alkoholista tai huumeista
• parisuhde, johon kuuluu fyysistä väkivaltaa.
  (Pietikäinen 2017 [Strosahl ym. 2017])

Ihminen voi kokea eri kriisejä samanaikaisesti, esimerkiksi äkillisen kriisin kohdanneella voi olla lisäksi pitkään jatkunut stressin tila tai avoin kehityskriisi. Tällöin reaktiot menevät limittäin ja toipuminen voi pitkittyä. (Palosaari 2008.)

Tyypillisiä tapoja reagoida kriiseihin

Elämänkriiseistä selviytymiseen vaikuttavat monet tekijät, esimerkiksi aiemmista vaikeuksista opitut selviytymiskeinot, sosiaalinen tuki, terveydentila, elämäntilanne ja kyky kohdata tunteita. Selviytymiskeinot kuten kieltäminen, vihaisuus, epäreiluuden kokemukset ja järkeily ovat luonnollisia ja sellaisia, joihin mieli helposti ohjaa meitä. (Pietikäinen 2017.) Kun nuoren huumeiden käyttö selviää, saattavat läheiset reagoida siihen kieltämällä koko asian. He voivat kuvitella ja toivoa että ongelma
menee itsekseen ohi. Tilannetta voi olla vaikea käsitellä, joten se ja sen herättämät tunteet torjutaan. Tämä on normaali reaktio kriisin keskellä.

Keinoja tunteiden välttelyyn on loputtomasti. Välttely voi näyttäytyä liiallisena television katsomisena tai netin selaamisena, syömisenä, pelaamisena, murehtimisena ja eristäytymisenä. Voidaan myös murehtia asioita, joita ei voi kontrolloida tai vähätellä kohdattua menetystä. Muita tapoja käsitellä tunteita ovat esimerkiksi tukahduttaminen ja pakeneminen, reippaan esittäminen ja kuoreensa sulkeutuminen. (Pietikäinen 2017.)

Kolme tyypillisintä tapaa reagoida kriiseihin ovat Pietikäisen (2017) mukaan pullottaminen, vatvominen ja keinotekoinen positiivinen ajattelu. Nämä ovat täysin luonnollisia ja inhimillisiä tapoja reagoida kriiseihin sekä vaikeisiin tunteisiin. Ei pidä siis esittää itsesyytöksiä tai moittia itseään, kun näitä tunnistaa itsessään. Keinot voivat vaihdella ja esiintyä myös yhtäaikaisesti eri tilanteisiin liittyen.

Pullottaminen: Kipua säädellään pakenemalla tunteita ja tunteet yritetään sulkea pois kaikin keinoin. Tällöin helposti uppoudutaan itsensä kiireellisenä ja vähätellään koettua menetetystä. Tämä on tyypillinen tapa, jos on tottunut pelkäämään tunteita ja kokee ne vaikeiksi kohdata tai on ankara itselleen. 

Vatvominen: Tapahtunutta ja sen herättämiä reaktioita analysoidaan loputtomasti, muistellaan menneitä kielteisiä tapahtumia ja yritetään löytää selitys tapahtuneelle ja omalle olotilalle. Tyypillisiä ovat tulevan murehtiminen ja ennusteajatukset. Vatvominen voi kääntyä helposti itsesyytöksiin ja märehtimiseen: mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Usein itseä aletaan arvostelemaan siitä, että reagoi niin voimakkaasti tai ettei pysty toipumaan nopeasti. Vatvomiseen liittyy vahva usko omiin ajatuksiin, jolloin niistä tulee faktoja ja ne herättävät voimakkaita tunteita. 

Keinotekoinen positiivinen ajattelu tai yltiöpositiivisuus: Vaikean menetyksen jälkeen ryhdytään saman tien etsimään tapahtuneesta jotakin myönteistä. Näin yritetään tukahduttaa vaikeat tunteet ja ajatukset. Tähän liittyy riski, että oman kivun kohtaamista aletaan välttämään ja menetystä ja sen aiheuttamaa surua vähätellään. Keinoon liittyy vahvan selviytyjän rooli, ulospäin näyttäydytään vahvana, vaikka sisimmässä tuntuu aivan muulta. Tämä voi hämätä avuntarjoajia. Tunteiden kontrollointi ja välttäminen vaikuttaa kriisistä toipumiseen sekä ihmissuhteisiin. Jos omia tunteitaan ei ilmaise, voi helposti kokea jäävänsä ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.

On normaalia haluta eroon vaikeista tunteista ja ajatuksista.  Edellä mainitut keinot eivät ole automaattisesti huono asia, vaan ne helpottavat tilanteen käsittelyä.  Välttely- ja kontrollointikeinoista tulee ongelmallisia siinä vaiheessa, kun niitä käyttää todella paljon ja turvautuu niihin joka kerta, kun kohtaa vaikeita tunteita. Tällöin ne voivat johtaa elämän kaventumiseen vähitellen, ja ne voivat lisätä masennusriskiä. (Pietikäinen 2017.) Tilanteesta ei pääse eteenpäin tunteita pakoilemalla ja ne
kieltämällä.